Janne Rättyä | harmonikka

Janne Rättyä aloitti harmonikansoiton opinnot Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa Matti Rantasen oppilaana 11-vuotiaana ja jatkoi niitä esittävän säveltaiteen koulutusohjelmassa. Hän valmistui musiikin maisteriksi 1998. Hän suoritti solistisen Konzertexamen-jatkotutkinnon Essenin Folkwang-korkeakoulussa professori Mie Mikin johdolla.

Janne Rättyä on palkittu useissa kansallisissa ja kansainvälisissä harmonikka- ja solistikilpailuissa. Hän voitti mm. kansainvälisen Arrasate Hiria -kilpailun Espanjassa 1996. Rättyä on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Eurooppaa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Niistä mainittakoon Savonlinnan Oopperajuhlat, Salzburger Aspekte Festival, Van Vlaanderen Festival, Musica Scienza (Rooma), Felix Meritis Konzertzaal (Amsterdam), Wien Modern, Steierische Herbst Festival, Toppan Hall (Tokyo), Musashino Hall (Tokyo), Kyoto International Music Festival, NY Symphony Space (New York) ja Pacific Rim Music Festival. Hän oli ensimmäinen harmonikkataiteilija, joka soitti resitaalin Berliinin Filharmonian kamarimusiikkisalissa (2002), Deutschlandradio Berlinin debyyttisarjassa.

Hän debytoi New Yorkin Chelsea Art Museumissa vuonna 2005 ja Tokion Voris Hallissa vuonna 1999, minkä jälkeen hän on palannut Japaniin säännöllisesti. Hän on esiintynyt myös useiden koti- ja ulkomaisten orkesterien, kuten esim. Keskipohjanmaan kamariorkesterin ja Islannin sinfoniaorkesterin, solistina. Janne Rättyä työskentelee aktiivisesti lukuisten merkittävien säveltäjien kanssa ja hän on kantaesittänyt tai hänelle ovat omistaneet teoksia mm. Aldo Clementi, Dieter Schnebel, Gerhard Stäbler, Uljas Pulkkis ja Iris ter Schiphorst. Hän on levyttänyt mm. saksalaiselle VMS-levy-yhtiölle ja japanilaiselle Octavia Recordsille. J. S. Bachin Goldberg-muunnelmat julkaistiin Ondine-levymerkillä kesällä 2012.

Janne Rättyä on toiminut opettajana Folkwang-korkeakoulussa Essenissä sekä Sibelius-Akatemiassa. Vuodesta 2003 hän on ollut harmonikansoiton professori Grazin musiikkiyliopistossa Itävallassa.